Kellotelttoja on harvemmin nähty Suomessa, vaikka niillä onkin jo pitkä historia maailmalla. Se on sääli, sillä ne ovat erinomaisia telttoja. Kelloteltan esi-isä on Amerikan alkuperäiskansojen tiipii. Kartion muotoiset teltat tai rakennelmat olivat todella yleisiä monilla, varsinkin pohjoisen maapallon, alkuperäiskansoilla. Tästä hyvänä esimerkkinä meidän oma kota. Tästä sanasta muodostui sittemmin sana koti, kuvaamaan pysyvämpää rakennelmaa.

Kartio on muotona erittäin järkevä, sillä se on kaikkein aerodynaamisin tuulta sekä vesi- ja lumisadetta ajatellen. Se ei välitä mistä suunnasta tuulee ja se myös juoksuttaa veden sekä lumen tehokkaasti pois pinnalta. Se on myös vetolujuudeltaan kaikkein vahvin muoto pinnan alaan ja vaadittavaan tukeen suhteutettuna, eikä se vaadi päällysteen lisäksi monimutkaista valmistamista. Teltta on myös helppo pakata ja kuljettaa paikasta toiseen, joka sopii hyvin liikkuville paimentolaiskulttureille tai kansoille, joilla oli erilliset kesä- ja talviasuinpaikat.

Amerikan sisällissotaa edeltävänä aikana, Sibley myi rojalteja vastaan armeijalle luvan valmistaa telttojaan. Hän saisi jokaisesta teltasta $5. Sodan syttyessä tämä valmistus tosin jäi pohjoisvaltioille ja Sibley itse liittyi etelävaltioihin, eikä näin saanut koskaan rahojaan, vaikka sodan loppua kohti noin 44 000 tällaista telttaa oli jo käytössä.

Se, kuka keksi rakentaa telttaan pienet seinät teltan juureen, on arvoitus. Tästä ei ole dokumentoitua tietoa. Tämä tarina on tietenkin paljon laajempi, mutta se on helppo kertoa vain Sibleyn osalta, koska se tiedetään. Tiedetään myöskin, että brittiarmeijan hevossotilaat käyttivät kellotelttoja yhdellä keskisalolla dokumentoidusti Krimin sodassa ja spekulaatio vastaavien käytöstä johtaa noin 1000-luvun Eurooppaan. Ja kuviteltavissa on helposti myöskin jonkin alkuperäiskansan ihminen, joka tuumasi jonakin iltana: ”Pahus, eikö yksi salko olisi vaan paljon helpompi, kun liikkuu paljon.”